Maanantai 14.10.2019
"
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps. 119:105

Lusikka kauniiseen käteen

6.10.2019 06:54 | Aili Pasanen
Odotan rakasta vierasta kohta saapuvaksi. Pöytää kattaessani avaan lusikkalaatikon. 

Yhä siellä on tallessa mukanani kulkenut kummilusikkani. Se on alpakkainen, kauniin muotoinen, ja siinä on nimikaiverrus. Se on todella niitä muutamia harvoja esineitä, jotka ovat vielä tallessa varhaislapsuuteni ajalta. Lusikka oli varmaan kaikkein arvokkainta, mitä saattoi kummitytölle lahjoittaa. Miten lienee rahakin löytynyt sotavuosien jälkeen sen ostamiseen? Vuosikymmeniin sillä en ole enää syönyt. Toisinaan olen sitä kiillottanut. Olen nähnyt monia koriste-esineitä, jotka on muotoiltu vanhoista aterimista, mutta en ole raaskinut lusikkaani muotoilla.

Aloin itse syödä vuoden ikäisenä. En ollut vielä täyttänyt yhtä vuotta, kun äiti lähti laitokselle synnyttämään. Äidin siellä ollessa en antanut kenenkään syöttää minua, ei kelvannut isä, isosisko, mummo eikä kodinhoitajakaan. Lusikoin itse. Kun äiti tuli kotiin pikkuveljen kanssa, hänenkään ei tarvinnut tarttua lusikkaan minua syöttääkseen.   

Tuo lusikka tuo mieleeni varhaisia lapsuusmuistoja. Kävimme usein lähellä olevassa kummilassa, jonka pihamaalla tuoksuivat hajuherneet ja omenapuut levittelivät oksiaan. Siellä minua helliteltiin. Perheen isot pojat hypittelivät ilmaan ja leikkivät kanssani. Muistikuvissani ovat nuo hetket, pihapiiri ja sisältäkin muistan jonkin huoneen. Kun kävin kummitätiäni katsomassa hänen viimeisinä vuosinaan hoitokodissa, vein kimpun hajuherneitä. Hänellekin tuli mieleen se kotipiha Jyväskylässä Sopukadulla. Kummitädin kädet ojentuivat rakkaasti minua halaamaan. Muistot yhdistivät kyyneleihin asti.

Sitä en sen sijaan itse muista, miten herkuttelin kummilassa. Kun pysyin seisomassa, minulla oli monesti tapana avata keittiössä lusikkalaatikko. Ei suinkaan siksi, että olisin levitellyt sieltä kaikki tavarat lattialle, vaan otin sieltä yhden lusikan. Katsoin kummitätiin vetoavasti ja pyysin: 

– Poita!

Sain lusikkaan voita, jota tyytyväisenä mussuttelin. Eipä taitaisi nykylapsen suussa maistua hyvältä voinokare. Eikä suinkaan lapselle taidettaisi antaa pelkkää eläinkunnan rasvaa suun täydeltä – voi kauhistus.

Samoihin aikoihin kun minä lusikoin omalla lusikallani, oli isolla siskollani aivan erilainen lusikkakokemus. Lapsille annettiin koulussa päivittäin annos kalanmaksaöljyä. Se katsottiin tarpeelliseksi sotavuosien jälkeen. Silloin tunnettiin kalanmaksaöljyn monipuoliset ravintoaineet, joiden määriä monet nykyisinkin laskevat. Opettaja tiputti kalanmaksaöljyä  pullosta alumiinilusikkaan, mutta kaikki saivat samasta lusikasta. Siskostani lusikka oli niin epämiellyttävän makuinen ja muutenkin epämiellyttävä, että äiti siistinä ihmisenä antoi hänelle oman lusikan kouluun mukaan. Opettaja salli oman lusikan käytön.



Keittiön ikkunasta näen, että pihaan saapuu kotiavun auto. Tunnen ne vanhukset, joiden luona käydään säännöllisesti. Vielä he syövät itse, mutta tarvitsevat ruuan lämmitykseenkin toisen ihmisen. Olen käynyt sellaistenkin vanhusten luona, joille on tarvinnut lusikalla syöttää velli. Heidän elämänsä on palannut varhaiseen lapsuuteen. On tyydyttävä siihen, mitä hoitaja antaa.

Lapsen syöttäminen vaatii monesti kärsivällisyyttä, luovuutta ja päättäväisyyttä. Vielä enemmän vaatii mielestäni iäkkään tai sairaan syöttäminen. Siihen tarvitaan myös lämmintä hienotunteisuutta, kun haurastunut ihminen on täysin toisten avun varassa.

Olen niissä tilanteissa tuntenut kiitollisuutta siitäkin, että saan valita itse, mitä syön, ja omalla kädelläni nostaa lusikan suuhuni.

Monesti kehotetaan ottamaan lusikka kauniiseen käteen. Sanonta sisältää paljon. Varsinkin tuo kaunis käsi. Sehän ei tarkoita ulkonäöltään kaunista kättä, vaan kaunis-sanalla on ollut alunperin laaja merkitys.

Ajattelen, että sanonta ennen kaikkea tarkoittaa tyytymistä, sopeutumista uuteen tilanteeseen, mutta myös vastuun ottamista omasta tehtävästä. Siinä lusikoimisessa on aimo annos päättäväisyyttäkin. Sanonta kuuluu nykyisin usein ”kauniisti käteen”.

Monesti elämän varrella on tarvinnut ottaa lusikka kauniiseen käteen. Ruoka on riittänyt.  Annetut tehtävät ja vastuu ovat olleet yleensä mieluisia, mutta on niitä joskus ollut työlästäkin niellä.

Nyt pihamaalle pörähtää toinenkin auto. Kohta tupsahtaa ovestani tuttu tulija uhkuen nuoruutta ja elämänvoimaa. Hän on juuri valmistunut ammattiin ja intoa pursuten aloittanut uusissa tehtävissä. Koulumaailma tuoreena ja elävänä on juttutuokiossamme läsnä. Tunnen taas nuortuvani. 

Pysyköön lusikka kauniisti tämän rakkaan vieraani kädessä.
 

Vanhemmat

Aili Pasanen

Luonto alkaa kotini ikkunan alta Sotkamossa, jossa jo vuosia sitten on koulun kello lakannut minulle soimasta.

Syntymäkaupunkini oli sotien jälkeen Jyväskylä. Äiti ja isä olivat karjalaista syntyperää. Kolme siskoa, yksi pikkuveli ja heidän perheensä ovat minulle rakkaita. Olen saanut muitakin perheitä lähelleni.

Lankakorien sisältö, kirjat, kynä ja pensselit kuljettavat ajatukseni muihin maailmoihin.

Minulle voi antaa palautetta osoitteeseen aili.pasanen@gmail.com

Aili Pasanen

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi