Yksin

10.3.2019 06:55 | Anne Lindfors
Oletko joskus kokenut, että olet totaalisen yksin?

Omassa elämässäni erilaiset yksinäisyydentunteet ovat tulleet hetkittäin. Lapsuudessakin koin sen joskus. Tunteen, että en kelvannut mukaan tai että ei ollut omaa, hyvää ystävää. Toisinaan valitsin itse metsäretket ilman seuraa tai solahtamisen omassa rauhassa kirjojen maailmaan. Värikäs mielikuvitusmaailma teki yksinolohetkistä valoisia, vähemmän yksinäisiä.

Yläasteella, koulukiusaamisen aikoihin, olisin halunnut ympärilleni suojaavan ihmismassan, jotta yksinäisyyden häpeä ja kipu ei olisi kenenkään silmiin näkynyt. Toisaalta jätin itse ne viimeiset uskolliset koulukaverit, jotta heitä ei takiani kiusattaisi. Jättäydyin heidän seurastaan myös siksi, koska en kestänyt ajatusta, että hekin hylkäisivät.

Vaikka joskus yksinäisyys on ollut vastentahtoista ja haastavaa, on yksinolo usein ollut myös ihana voimavara. Joskus vaellusretkillä irrottauduin porukasta vain, jotta saisin hetkeksi upota maiseman kauneuteen. Tahdoin yhä uudelleen upota siihen ihmeelliseen tunteeseen, miten pieni olenkaan tuon kaiken suuren keskellä.

Olen saanut kokea, että luonnossa Jumala on erityisen lähellä. Jumalan luomistyön keskelle, polun varrelle ja tunturin kupeeseen, olen jättänyt monet huolet, riisunut kipeät surut. Sieltä olen saanut lahjaksi ilon ja luottamuksen.

Sillä onko ihminen koskaan yksin, jos vain ajatuksen päässä on Hän, joka tuntee kaikkien murheet? Kun on olemassa Jumala, joka vastaa silloinkin, kun kukaan muu ei vastaa.



Yksinäisyyden hetkellä olen joskus muistanut Getsemanen puutarhan. Jeesus, joka tiesi ristinkuoleman olevan lähellä, koki puutarhassa sellaista tuskaa, jonka suuruutta on vaikea käsittää. Hän koki yksinäisyyden painon, vaikka vain muutaman askeleen päässä olivat rakkaat ystävät, opetuslapset. Mutta vaikeiden tunteiden keskellä häntä rohkaistiin taivaasta. Hän jaksoi kulkea tien, joka oli hänelle suunniteltu.

Jumala, joka auttoi ja vahvisti omaa poikaansa, auttaa myös meitä. Ja Jeesus, joka kantoi ristillä kaikkein suurimman yksinäisyyden, kantoi siellä myös minun yksinäiset hetkeni. Ja sinun.

Olen saanut kokea, että kaikella ihmisen elämässä on omat aikansa. Jos joskus tuleekin vaikeita aikoja, tulee myös niitä onnellisia. Jos joskus yksinolo on kipeää yksinäisyyttä, voi se toisella kerralla olla toivottu voimahetki. Ja vaikka joskus joutuisi kokemaan sen, että ympärillä ei ole yhtään ystävällistä katsetta, Jumalalla on varaa antaa myös ne rakastavat läheiset.

Sitä toivon sinullekin, joka juuri nyt koet, että olet liian yksin. Toivon, että saisit kokea, että sinullekin vastataan - ajallaan. Toivoisin, että saisit kokea yksinolon vapaaehtoisena ilona, lempeänä ja hoitavana, voimaannuttavana. Ja että taas oikealla hetkellä saisit lähellesi suojaavat kädet, ilon ja avun, jota kulloinkin tarvitset.

Vanhemmat

Uudemmat

Anne Lindfors

Rakastan perhettäni. Nautin nuotiohetkistä ja lasten laulusta. Siitä tunteesta, kun tajuan, että jokaiseen päivään on riittänyt valoa.

Taaksepäin katsoessa näen kivun ja ilon vuorovedet. Missä ikinä polkuni on kulkenutkin, tänään olen tässä. Luottavaisin mielin saan astua huomiseen.

Jos tahdot antaa blogistani palautetta, lähetä pohdintojasi osoitteeseen anne.lindfors@hotmail.com.

Anne Lindfors

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi