Tiistai 10.12.2019
"
Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: "Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne!" Jes. 35:3-4

Mopsi on ihmisrakas koirarotu

Siionin kevät - Lasten elämää 14.5.2016 06:45 | Siionin kevät


Mopsi on pieni koira, jolla on lyhyt kuono. Naama on ikään kuin rutussa, vähän niin kuin koira olisi juossut seinää päin. Mopsi on helppohoitoinen ja ihmisrakas koirarotu; mopsin haukuntaa kuulee harvoin. Mopsilla on isot silmät, ja se katsoo vetoavasti saadakseen herkkupaloja. Mopsi on innokas liikkuja ja haluaa osallistua leikkiin.
Innokas lenkkikaveri

– Tilli on iskän koira. Isä sai koiran isänpäivä-, joulu- ja syntymäpäivälahjaksi noin vuosi sitten. Tilli on nyt viisi vuotta vanha, kertoo Enni Saarnio (9 v) Riihimäeltä.

Vaikka Tilli on iskän koira, saa Enni hoitaa ja lenkittää Tilliä. Ennin ja Tillin yleisin kävelylenkki on Jalkakaaren lenkki. Yleensä Enni ja Tilli käyvät lenkillä koulupäivän jälkeen, mutta ”kympin aamuisin” voi käydä aamulenkillä.

Leikkiä namupalojen toivossa

Tilli tykkää leikkiä nallella ja pallolla.

– Tilli pitää nallesta kiinni ja repii. Minä pidän toisesta päästä ja vedän toiseen suuntaan. Pallon sisälle laitetaan namupala. Tilli potkii palloa ja yrittää saada namupalan esiin, jatkaa Enni.

Tilli on todellinen herkkusuu: se vahtii, milloin lattialle tipahtaa jotakin herkkua, ja nappaa sen heti.

Helppohoitoisestakin on työtä

Enni kertoo, että Tillin hoitamiseen kuuluu leikkiminen, lenkittäminen, ruokkiminen, ulkoiluttaminen, harjaaminen, kynsien leikkaaminen, suihkuttaminen ja hampaiden pesu. Tilli tykkää muuten hoitamisesta, paitsi kynsien leikkaamisesta ja hampaiden pesusta.

Enni muistuttaa, että jos haluaa koiran lemmikikseen, niin pitää ottaa huomioon, että koirasta on välillä paljon työtä.



Sopivan koirarodun löytäminen voi viedä aikaa

Sopivan koirarodun valinta on yksi tärkeä osa koiran valintaa. Onnistunut koiran valinta liittyy usein koiran luonteeseen, kokoon ja hoitovaatimuksiin, ja nämä vaihtelevat huomattavasti eri koirarotujen välillä. Sopivan koirarodun ja yksilön löytämiseksi kannattaa käyttää aikaa ja vaivaa.

Osoitteessa www.koiranomistajanperuskurssi.fi voit tehdä huolella laaditun rotutestin, jonka avulla saat tietää, mikä koirarotu sopii vastaustesi perusteella sinulle parhaiten.

Lähde: http://www.koiranpentu.fi/koiran-hankinta/koiran-valinta/

Teksti ja kuvat: Rauno Saarnio

Julkaistu Siionin kevään numerossa 5/2016

Tunnisteet:


koirarotu lemmikki mopsi

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi