Niila on kokenut poromies

Siionin kevät - Lasten elämää 23.7.2018 07:04 | Siionin kevät


Taivalkoskelainen Niila Tyni haravoi heiniä haasioille. Kun heinät ovat kuivuneet, ne viedään säilöön porojen ruoaksi talven varalle. Yhdeksänvuotias Niila on ollut isänsä mukana porotöissä aivan pienestä pojasta lähtien.
– Minulla on oma poromerkki. Olen saanut sen Armas-papalta. Merkki sanotaan näin: oikean päällä hanka, pykälä alla, vasemmassa hangat molemmin puolin, Niila kertoo.



Poromerkki tehdään poron korvaan heti vasana, juhannuksen aikoihin. Siitä merkistä poromiehet tunnistavat oman poronsa.
Kesällä ollaan vasanmerkkuussa yleensä yöllä, kun ei ole niin kuuma.

Niila kertoo tehtävästään kesäaidalla:

– Otan vasoja kiinni, kun porot on saatu aitaan. Vasoille leikataan korviin omistajan merkki.

Lisäksi kesällä tehdään poroille ruoaksi pyöröpaaleja, kuivataan heinää haasiolla ja tehdään koivusta lehtikerppuja.

Syksyllä on syyserotukset. Erotuksessa erotellaan teuraaksi menevät porot eloporoista erilleen.

– Sinne pääsen lauantaisin mukaan.

Kun talvi tulee, porot alkavat tulla ruokintapaikoille ja kotiin.

– Talvella kaikki porot ovat kotitarhassa ja ruokin niitä. Se on minusta mukavaa ja mieluista puuhaa.


Poron vasalla on kaulassaan kilpukka, jossa on numero. Poromiehet tarkkailevat, mikä vasa seuraa mitäkin vaadinta. Näin vasat saadaan kesäaidassa oikealle merkille.

Niilalla on yksi erityinen poro, Rötkyli. Niila on keksinyt poron nimen itse.

– Rötkyli-poro on minun talukas, se on päitsissä ja talutan sitä. Se on opetettu vetämään rekeä, kertoo Niila.

Rötkylillä on kesällä kaulassaan panta, jossa on GPS-paikannin.

– GPS-paikantimen avulla voin seurata tietokoneelta tai isän kännykästä, missä Rötkyli liikkuu.

Teksti ja kuvat: Kari Vengasaho

POROSANASTOA

- Haasio on päällekkäisistä riu’uista tai langoista valmistettu teline, jossa kuivatetaan heiniä tai muuta rehua.
- Kerput ovat karjan talviravinnoksi kerättyjä puiden ja pensaiden oksia.
- Eloporot ovat poroja, jotka erotetaan syksyisin teuraaksi menevistä poroista. Ne jatkavat sukua seuraavana kesänä.
- Vaadin on naaras- eli äitiporo.

Lähteet: https://fi.wikipedia.org/ ja www.ratkojat.fi

Julkaistu Siionin keväässä 18.7.2018

Ari-Pekka Palola

Myrskyjen keskellä

SRK:n historian kolmas osa kuvaa vaiherikasta ajanjaksoa 1962–1980.

48 €

Toim. Kaisa Ikonen

Herra siunatkoon sinua, SRK:n Suviseurat Muhoksella

Muhoksen Suviseurat 2019 yksissä kansissa: monipuolinen neliväriteos palaa suviseurajärjestelyihin sekä erilaisiin suviseuratunnelmiin.

24 €

Salla Sivula
Kansi: Silja-Maria Wihersaari

Ketunpojat ja kätköviesti

Kuka on päässyt Ketunpoikien jäljille, ja mitä hän heistä tahtoo? Entä kuka on salaperäinen Anna, joka laittaa viestejä Iidalle? Ketunpojat saavat arvoituksen toisensa jälkeen ratkaistavaksi, kunnes kätköseikkailu saa ratkaisunsa.

15 €

Armostas kaikesta kiitoksen kannan

Jaakko Linjaman säveltämää musiikkia – puhuttelevaa ja harvoin kuultua.
Äänite sisältää hengellistä laulumusiikkia ja kuoromusiikkia sekä soitinsävellyksiä uruille, viululle ja pianolle.

25 €

Toim.: Jouni Hintikka ja Kirsti Nurkkala

Erityisen läheisinä

Kirja erilaisuudesta, elämän ainutlaatuisuudesta ja rikkaudesta: teoksessa puheenvuoron saavat erityislapset, heidän läheisensä sekä aiheen parissa työskentelevät ammattilaiset.

25 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi