Torstai 21.11.2019
"
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Yhdistyksen tärkein tehtävä on välittää evankeliumia

Uutiset 30.9.2015 08:50 | Päivämies-verkkolehti



Kivijärven rauhanyhdistyksellä kokoonnuttiin 20. syyskuuta juhlistamaan Rauhanyhdistyksen 80-vuotista taivalta. Juhlavieraita palvelivat keittiössä Nelli (vas.), Outi, Terttu, Liisa, Marja-Liisa, Martta, Paula, Seija, Anneli, Raija, Helena ja Minna.
Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Halonen kertoi Kivijärven Rauhanyhdistyksen juhlan tervehdyssanoissa, että evankeliumin saarnaaminen on jatkunut Kivijärvellä kohta 140 vuoden ajan ja järjestäytyneessä yhdistyksessäkin jo 80 vuoden ajan. Yhä edelleen se on koko yhdistyksen tärkein tehtävä.


Kivijärven Rauhanyhdistyksen puheenjohtaja
Jouni Halonen esitti juhlassa tervehdyssanat.


Toivo taivaasta

Päivä alkoi messulla kirkossa. Kivijärven kappeliseurakunnan kappalainen Timo Kemppainen toimitti ehtoollismessun, jossa saarnasi Mikko Kinnunen.

Kinnunen luki Raamatusta päivän tekstin Johanneksen evankeliumin viidennestä luvusta ja pohti elämän kiertokulkua. Nyt on alkanut syksy, joka on luonnossa eräänlaista kuoleman aikaa, kun kasvit lakastuvat ja kuihtuvat. Luonto valmistautuu talvea varten. Kuitenkin silmuissa on kätkettynä elämä, joka keväällä taas alkaa versota ja elää. Ihmisilläkin on toivo taivaasta ja heräämisestä kuoleman jälkeen taivaan juhlaan.

Työtä Jumalan kunniaksi

Messun jälkeen siirryttiin rauhanyhdistyksen toimitalolle juhlaseurojen viettoon. Juhlassa muisteltiin rauhanyhdistyksen tapahtumia vuosien varrelta. Kivijärveläinen kanttori Martti Hertteli oli koonnut vanhoista ja nykyisistä kivijärveläisistä kuoron juhlaa varten. Lisäksi monet tahot osoittivat tervehdyksensä rauhanyhdistyksen juhlavuoden kunniaksi.


Sekakuoron esitystä johti kanttori Martti Hertteli.

Seurapuheessa Jussi Rentola luki Matteuksen evankeliumista lähetyskäskyn (Matt 28:18–20). Siinä Jeesus käskee opetuslapsia opettamaan kaikkea kansaa ja kastamaan heitä Pyhän Hengen nimeen. Jeesus kertoo myös taivaan valtakunnan lähestymisestä. Siksi on tärkeää tehdä parannus ja uskoa Jumalaan.

Rentola kertoi, että Kivijärvelläkin on lukemattomia kertoja kokoonnuttu Jumalan sanan kuuloon. On myös osallistuttu erilaisiin tehtäviin, jotta jokainen kuulisi Jumalan sanaa, ja sitä kautta uskoisi sitä omalle sydämelleen.



Kuvat: Tapani Kainulainen

Voit lukea aiheesta lisää tänään ilmestyvästä Päivämiehestä.

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi