Torstai 21.11.2019
"
Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua, hartaammin kuin vartijat aamua. Ps. 130:6

Lastenviikko innostaa lapsia Raamatun ja hengellisen kirjallisuuden pariin

Uutiset 21.9.2019 06:40 | Kaarina Haukipuro


SRK järjestää 22.–29. syyskuuta Lastenviikon, joka tuo esille paitsi lukemisen tärkeyttä myös julkaisujen sanomaa.
– Lastenviikko on mikkelinpäivään päättyvällä viikolla pidettävä SRK:n teemaviikko, joka tänä vuonna pitää esillä erityisesti Raamatun ja hengellisten kirjojen lukemista lapsille, kertoo SRK:n musiikin ja markkinoinnin asiantuntija Sasu Hartikainen.

Tämän vuoden Lastenviikko pohjautuu Paavalin Timoteukselle lausumiin sanoihin: ”Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Jeesukseen Kristukseen” (2. Tim. 3:15).

Aikaa keskustelulle

Rauhanyhdistykset voivat käyttää luovuuttaan järjestäessään Lastenviikkoa.

– Monella rauhanyhdistyksellä on viikon aikana jotain lapsille ja kouluikäisille suunnattua toimintaa, kuten päiväkerhoa, perhekerhoa tai myyjäisten lapsiparkkia. Tällaisiin tilaisuuksiin ja hetkiin voi sisällyttää esimerkiksi rauhoittavan lukutuokion.

Hartikainen muistuttaa, että lukuhetkeen on hyvä varata aikaa myös lasten kysymyksille ja keskustelulle.

– Myös esimerkiksi seurojen väliajalle voi järjestää toimintaa, jossa lapset pääsevät tutustumaan kristillisyyden kirjallisuuteen rauhassa. On lapsia, joille ei kotona lueta SRK:n julkaisuja.

Hartikainen kertoo saaneensa mukavia terveisiä viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetystä Lastenviikosta.

– Esimerkiksi Joensuussa oli lapsille pystytetty rauhanyhdistykselle lukuteltta, jossa sai tutustua SRK:n lastenkirjoihin. Joensuulaislapsille oli järjestetty myös väritystehtävä- piste ja puitteet kotisuviseurojen leikkimiselle.

Seikkailua ja suuria kysymyksiä

SRK pyrkii vuosittain julkaisemaan lapsil- le suunnattua luettavaa, erityisesti kevään ja syksyn julkaisuviikoilla sekä Suviseuroissa. Marraskuussa ilmestyy alakouluikäisille suunnattu seikkailuromaani, Ketunpojat ja kätköviesti. Ei kannata unohtaa myöskään aiempina vuosina julkaistuja lastenkirjoja.

– SRK:lla on paljon lasten arkea ja uskovaisen elämää käsitteleviä kirjoja. Kerrotaan esimerkiksi alakouluikäisen Niilan sekä Pinjan ja Pauluksen puuhakkaista päivistä. Sitten on Raamattuun ja opetukseen perustuvia kirjoja, kuten esimerkiksi Kodin kuvaraamattu, Kertomuksia Jeesuksesta -sarja ja Mooses-vauva, kertoo Sasu Hartikainen.

SRK:n valikoimasta löytyy myös useita niin sanottuja elämän suuria kysymyksiä käsitteleviä lastenkirjoja, kuten lapsen kuolemasta kertova Taivaassa tavataan Ella ja Jumalaa etsivän Alvarin tarina kirjassa Minne taivaan Isä meni? Lisäksi on runo- ja lorukirjoja, Hartikainen esittelee.

Kerran kuukaudessa ilmestyy myös lapsille suunnattu Lasten polku -lehti, ja alkuvuodesta on käynnistynyt Lastenpolku.fi-sivusto.

– Miten olisi ohjattu tutustumistuokio lastenpolun verkkosisältöön ja sieltä vaikkapa yhden hiljentymishetken kuunteleminen yhdessä? vinkkaa Hartikainen.

Kuvituskuva: Marielle Raappana

Lisää aiheesta:

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi