Maanantai 14.10.2019
"
Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Ps. 119:105

Pakistaniin uudet seuratilat

Uutiset 4.10.2019 13:36 | Päivämies


Pakistanissa, Khanewalin kaupungin lähellä sijaitsevassa kylässä otettiin keskiviikkona käyttöön seuratilat, joiden rakentamista SRK on tukenut.
Viime vuosina Pakistanissa on pidetty seuroja Skypen välityksellä Suomesta käsin, ja SRK on järjestänyt sinne kaksi lähetysmatkaa.

Yhteisen kokoontumispaikan rakennushanke alkoi tämän vuoden huhtikuussa.

– Paikallinen toiminta on ollut hyvin aktiivista, mutta julkinen toiminta alueella on joutunut odottamaan kirkon rekisteröintiprosessin loppuunsaattamista. Tämä edellytti myös näkyvää kirkkorakennusta, kertoo SRK:n lähetystyön asiantuntija Miika Kopperoinen.

Toiminta rekisteröitiin nimellä Laestadian Lutheran Church of Pakistan, ja yhdistyksen seuratilat rakennettiin sen puheenjohtajan tontille asuintalon yläkertaan.



Pakistan on yksi SRK:n lähetystyön kohdemaista, ja uuden kokoontumistilan avajaisiin osallistui etäyhteyden välityksellä myös SRK:n henkilökuntaa. Seurapuheen piti Suomesta käsin Juha Kaarivaara. Puhe tulkattiin urduksi.

Lisää aiheesta:

Toim. Sanna Isopahkala

Pysytään kuulolla

Kirjassa kokemuksiaan avaavat sekä seuraradion kuuntelijat että tekijät. Kirjaan on myös koottu SRK:n radiotyön historiaa ja merkkipaaluja.

20 €

Elina Sneck
Kuv. Sirkku Saukonoja

Keltakultakulleroinen

Elina Sneckin hellänhauskoissa vauvarunoissa eletään mukana vauva-arjessa – vauva syö roskia, mönkii, tonkii, luuttuaa lattiat ja nuohoaa takan. Väliin se jokeltaa ihanasti ja nukkuu sinisiipien unia. Hyväntuuliset runot pysäyttävät rakkauden ihmeen äärelle.

18 €

Harri Vähäjylkkä
Piirrokset Anna Ratilainen

Tahdon

Tahdon-kirjassa opetellaan askel kerrallaan vanhemmuutta, ratkotaan kommunikointiongelmia puolisoiden välillä ja kohdataan yhdessä, mitä vastaan tulee: menetyksiä, rakkautta, väsymystä, syntymän ihmettä ja erilaisia näkemyksiä uskovaisena elämisestä.

18 €

Toim. Anna Illikainen, Olli Lohi ja Päivi Martikainen

Vaellanko valossa? Ajankohtaista 2019

Yhteiskunnan moniarvoisuus tulee ihmistä usein vastaan arkielämässä. Vuosikirja 2019 avaa näkökulmia uskovaisena elämiseen tässä ajassa. Kirjoittajat pohtivat, miten kristilliset arvot näkyvät kodissa ja työelämässä ja miten toimia rakentavasti yhteiskunnassa erilaisten aatteiden ja virtausten keskellä. Kirjoituksissa käsitellään myös ihmisen vastuuta luonnosta, toisten kohtaamista ja oman paikan löytämistä.

23 €

Virsiä Suomenlinnassa, CD-133

Äänitteellä on kesästä, Suomen luonnosta ja isänmaasta kertovia virsiä yhteislauluna. Laulujen kautta välittyy laulamisen ilo, rohkaiseva ja turvallinen sanoma sekä syvä kiitollisuus Jumalan luomistyötä kohtaan. 

22 €

Mediatilan tähän myy Päivämiehen ilmoitusmyynti.
Ota yhteyttä:
pm.ilmoitukset@srk.fi